Vahvistettu 15.09.1988
I Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus
1 § Yhdistyksen nimi on Vartiaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki sekä toimialueena koko maa.
2 § Yhdistyksen tarkoituksena on Vartiaisten suvun yhteenliittymänä: - koota piiriinsä isän tai äidin puolelta Vartiaisten sukuun kuuluvat tai avioliiton kautta siihen liittyneet henkilöt - pyrkiä selvittämään suvun vaiheet ja historia - kehittää suvun keskuudessa suoritettavaa sukututkimusta - järjestää sukupäiviä, yhteisiä kokouksia ja erilaisia retkeilyjä ja muita sen toimintaan liittyviä tilaisuuksia sekä - harjoittaa yhdistyksen päämääriä edistävää julkaisutoimintaa.
3 § Toimintansa tukemista varten yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia, toimeenpanna asianomaisella luvalla keräyksiä ja arpajaisia sekä perustaa rahastoja. Yhdistys voi myös omistaa toimintansa kannalta tarpeellisia kiinteistöjä.
II Jäsenet
4 § Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä isän tai äidin puolelta Vartiaisiin kuuluva tai avioliiton kautta siihen liittynyt henkilö.
5 § Yhdistyksen varsinaisen jäsenen on suoritettava yhdistykselle liittymismaksu ja vuosittainen jäsenmaksu, joiden suuruuden yhdistyksen vuosikokous kutakin toimintavuotta varten vahvistaa.
6 § Ainaisjäseneksi sanotaan jäsentä, joka yhdellä kertaa maksaa voimassa olevan jäsenmaksun kaksikymmenkertaisena. Ainaisjäsenyyden säilyttävät kaikki ne jäsenet, jotka on viimeistään 31.12.1985 merkitty yhdistyksen jäsenrekisteriin ainaisjäseninä.
7 § Yhdistyksen jäsenen alle 18 vuotiaat lapset voivat liittyä yhdistykseen nuorisojäseninä. He ovat vapaita jäsenmaksusta eikä heillä ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Täytettyään 18 vuotta voivat nuorisojäsenet liittyä varsinaisiksi jäseniksi ilman eri hakemusta, kun ilmoittavat siitä yhdistyksen hallitukselle.
8 § Milloin jäsenen maksumahdollisuuksien todetaan heikentyneen iän, sairauden tai muun syyn takia, voi yhdistyksen hallitus vapauttaa hänet jäsenmaksuista.
9 § Hallituksen esityksestä voidaan yhdistyksen kunniajäseniksi kutsua henkilöitä, jotka ovat erityisesti ansioituneet yhdistyksen toiminnassa. Kunniajäsenet on vapautettu jäsenmaksuista.
10 § Halutessaan erota yhdistyksen jäsenyydestä on jäsenen siitä ilmoitettava yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle kirjallisesti tai suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi.
11 § Milloin jäsen on toiminnallaan vahingoittanut yhdistystä tai muistutuksesta huolimatta laiminlyönyt jäsenmaksujen suorittamisen, voidaan hänet hallituksen päätöksellä erottaa yhdistyksestä. Erotetulla jäsenellä on oikeus kirjallisesti 30 vuorokauden kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan valittaa siitä seuraavaan kokoukseen.
III Varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset
12 § Yhdistyksen vuosikokokus, joka on samalla tili- ja vaalikokous pidetään syksyisin loka - marraskuussa. Edellisen lisäksi voidaan yhdistys tarvittaessa koota ylimääräiseen kokoukseen.
13 § Yhdistyksen kokouksessa on kaikilla muilla jäsenillä, paitsi nuorisojäsenillä, yksi ääni. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Äänioikeutta ei voi käyttää asiamiehen välityksellä.
14 § Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- valitaan kokouksen puheenjohtaja
- valitaan kokouksen sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä ääntenlaskijaa
- esitetään toimintakertomus, tilit, tilinpäätös ja tilintarkastajain lausunto
- vahvistetaan tilinpäätös sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
- vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
- valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille kaksi varamiestä
- suoritetaan erovuorossa olevan tai muuten eroavan esimiehen vaali
- valitaan henkilöt hallituksen erovuorossa olevien tai eronneiden jäsenten tilalle
- vahvistetaan toimintasuunnitelma alkanutta toimintavuotta varten
- päätetään talousarvion vahvistamisesta
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat, joista on ollut tehtävä esitys hallitukselle syyskuun 30 päivään mennessä kirjallisesti
15 § Kutsu yhdistyksen kokouksiin on lähetettävä jäsenille kirjallisesti kaksi viikkoa ennen kokousta ja kokouskutsussa on otettava huomioon yhdistyslain määräykset.
IV Suvun esimies, yhdistyksen hallitus ja toimikunnat
16 § Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan suvun esimieheksi, valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Milloin esimies on sairauden tai muun syyn takia estynyt tehtäviään hoitamasta, huolehtii varapuheenjohtaja esimiehen tehtävistä. Milloin esimies eroaa toimikautensa kestäessä, valitaan uusi esimies jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
17 § Yhdistyksen hallitukseen kuuluu esimiehen lisäksi vähintään kuusi (6) ja enintään yhdeksän (9) vuosikokouksen kolmeksi (3) vuodeksi valitsemaa jäsentä. Näistä jäsenistä kolmasosa (1/3) on vuosittain erovuorossa, kahtena ensimmäisenä vuotena arvan perusteella, sitten vuoron mukaan. Erovuorossa oleva jäsen voidaan valita uudelleen.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä yhdistyksen virkailijat. Virkailijat voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
Hallitus on päätösvaltainen, jos kolme jäsentä ja esimies tai varapuheenjohtaja on läsnä.
Kutsu hallituksen kokoukseen toimitetaan kirjallisesti vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta, ellei asioiden kiireellisyys toisin vaadi.
18 § Hallitus voi muodostaa keskuudestaan eri asioita valmistelemaan työvaliokunnan, jonka tehtävät ja jäsenmäärän se vahvistaa toimintavuosittain. Edellisen lisäksi hallitus saa nimittään määrättyjä tehtäviä varten ja niitä kehittämään toimikuntia, joihin voidaan vlita jäsenet myös hallituksen ulkopuolelta. Toimikuntien tehtävät ja kokoonpanon hallitus vahvistaa aina nimityksen yhteydessä.
19 § Yhdistyksen nimen kirjoittaa esimies yksin tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. Hallitus voi määrätä yhdistyksen nimen kirjoittamiseen myös yhdistyksen toimihenkilön.
20 § Hallitus valitsee keskuudestaan tai ulkopuoleltaan yhdistyksen sihteerin, rahastonhoitajan ja muut toimihenkilöt sekä määrittelee heidän tehtävänsä ja niistä maksettavat palkkiot.
V Yhdistyksen toimintavuosi, tilikausi ja tilintarkastus
21 § Yhdistyksen toimintavuosi ja tilikausi on ajalla 1.9.-31.8. kaksitoista (12) kuukautta. Toimintavuoden tilit ja tilinpäätös sekä niihin kuuluvat tositteet ja muut tarpeelliset asiakirjat on jätettävä tilintarkastajille syyskuun 30. päivään mennessä. Tilintarkastajien on suoritettava tehtävänsä ja annettava tilintarkastuslausuntonsa lokakuun 15. päivään mennessä. Tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto on annettava vuosikokoukselle ja ne on julkaistava yhdistyksen toimintakertomuksessa.
VI Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
22 § Näiden sääntöjen muuttamista koskeva päätös, ollakseen pätevä, on tehtävä yhdistyksen kokouksessa ja sen on saatava taakseen kolme neljäsosaa (3/4) kokouksessa äänestyksessä annetuista äänistä.
23 § Yhdistyksen purkamiseen vaaditaan kahden peräkkäisen, vähintään kuukauden väliajoin pidetyn kokouksen yhtäpitävät päätökset. Päätös on tehtävä saapuvilla olevien äänivaltaisten jäsenten äänten enemmistöllä.
24 § Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, on sen jäljelle jääneet varat ja muu omaisuus luovutettava johonkin yhdistyksen tarkoitusperiä edistävään toimintaan, jonka 23 §:ssä mainittu jälkimmäinen kokous päättää. Samaten on yhdistyksen arkisto luovutettava kokonaisuudessaan Valtionarkistolle tai johonkin Savon-Karjalan maakunta-arkistoon.
25 § Kaikessa muussa noudatetaan yhdistyslain voimassa olevia määräyksiä.
|